Häivähdys paastosta

Seitsemän vapaata viikkoa alullaan. Kristilliseen paastoperinteeseen kuuluu luopuminen jostain. Yritän siis löytää jotain, josta luopua tai jota vähentää. Vaihtoehtojen löytäminen ei ole vaikeaa, mutta päätöksen teko on. Entä jos en päättäisikään … jospa tänä vuonna jättäisin tämän paastoamiseni organisoimatta.

Tuijottelin laskiais- eli sovintosunnuntain messun aikaan kirkon ikkunalaudan viherkasveja. Suurin osa näytti hyvinvoivilta. Yksi jäi mietityttämään. Onkohan se näivettymässä? Lopulta se piti minulle paastosaarnan:

Sydäntalvella voi käpertyä sisäänpäin, saa pudottaa vaikka lähes kaikki vihreät lehtensä. Kun aamut alkavat olla päivä päivältä valoisampia ja illanhämärä tulla myöhemmin, on aika ruveta tuottamaan uusia vaaleanvihreitä lehtiä ja niiden myötä välittää viestiä uusista aluista tai jostain, joka jo on olemassa ja vain tarvitsee valoa, tilaa ja aikaa kehittyä ja kasvaa.

Jospa paastoviikot olisivatkin minulle uusien vaaleanvihreiden alkujen aikaa. Jospa en yrittäisi niin paljon jättää jotain tekemättä, vaan enemmänkin tekisin jotain – joka päivä jotain … tai joka toinen päivä … tai edes joka viikko … tai ...

Hetu

PS. Suosittelen:

* tuhkakeskiviikon iltakirkko

* ekopaasto.fi

* www.366randomacts.org

* ilmoittaudu YV-lipaskerääjäksi

Ihana, pyhä hiljaisuus

 Pari iltapäivää sitten avasin hiihtokauteni - sukset kellarista, monot jalkaan ja kohti latuja. Aamupäivän kipakka pakkanen alkoi hellittää ja ilma ikäänkuin samentui hienon hienosta lumisateesta. Puiston laidalle sujuteltuani havahduin kuuntelemaan kirkonkelloja. Niiden vaiettua oli aivan hiljaista. Kuuntelin ja nautin. Taustalta humisi toki moottoritien ääniä, mutta kun ne ikäänkuin sulki mielestään, oli todella hiljaista. Ei tuulen huminaa eikä koiran haukuntaa, oli vain levollisuus, lumen hiljainen leijunta, auringon hohka utuisella etelätaivaalla eikä minulla kiire mihinkään. Ihana, pyhä hiljaisuus.

Vihdoin suksien suihkiessa ladulla eteenpäin huomasin yhä kuullostelevani tuota hiljaisuutta. Mietin, mikä merkitys sillä on, että kuulee hiljaisuuden, etsii sitä ja osaa siitä sitten myös nauttia. Edellisenä päivänä minulla oli eräälle kutosluokalle viimeinen vuorovaikutustaitojen tunti. Mietimme, mitä olimme parin kolmen viikon aikana oppineet, ja yksi pojista kysyi: ”Miksi on tärkeätä opetella kuuntelemaan hiljaisuutta?” Olimme todellakin harjoitelleet minä-viestien, tunteiden tunnistamisen ja sanojen ymmärtämisen lisäksi muun muassa hiljaisuuden kuuntelemista.

En enää muista, mitä tarkalleen ottaen vastasin. Sitä kuitenkin vakuutin, että hiljaisuuden kuunteleminen on hyödyllistä. Uskon vakaasti siihen, että hiljaisuuden kuuntelemista on myös hyvä harjoitella. Kun välillä antaa ympärillään tilaa hiljaisuudelle, kuulee herkemmin toisten puheen. Hiljaisuudessa on mahdollisuus kuunnella myös itseään. Näiden lisäksi hiljaisuus antaa tilan myös Pyhän puhuttelulle. Ihana, pyhä hiljaisuus.

Hetu