tiistai 19. helmikuuta 2013

Paastoajatuksia



Sininen ja vihreä malja, joissa eri värisiä ja muotoisia helmiä. Niiden edessä läpinäkyvä kulho, josta saa valita kerrallaan yhden ja laittaa toiseen noista maljoista. 

Toiseen kertyy vääriä tekoja, sellaista, mikä pitäisi jättää tekemättä tai sanomatta, rumia sanoja, vähättelyä, roskaamista, tuhlaamista. 

Toiseen maljaan laitetaan helmiä, jotka kuvaavat sitä hyvää, mitä sinä päivänä tai edellisinä olemme onnistuneet tekemään tai sanomaan. Tämä alttari on Munkkiniemen kirkolla, lastentilassa. Noita helmiä ovat lapset perhekerhossa lajitelleet.

Paastonaika on alkanut ja minä olen liittynyt ekopaastoajiin. Tuon lasten alttarin äärellä mietin, kumpaan noista maljoista kertyvät minun helmeni tämän neljänkymmenen päivän kuluessa. Osaisinpa tehdä valintojani niin, että varjelen, suojelen ja kunnioitan – luontoa, luomakuntaa, lähimmäisiäni … ja itseäni. 

Liityin toissapäivänä nettisivulla ekopaastoajiin (ekopaasto.fi) ja valitsin ensisijaiseksi paastoajatuksekseni hidastamisen. Sen myötä tavoittelen sitä, että tavanomaista useammin pysähtyisin tällaisenkin helmialttarin äärelle ja antasin noiden maljojen, kulhojen, ristin ja enkeleiden puhutella itseäni. Pysähtyisin Pyhän äärelle ja antaisin sen häivähtää, koskettaa ja ravistellakin.

Hetu






keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kohtaamisia ja siunauksia


Yksinäisyys ... yksin oleminen … yksinäisyydentunne … yhteys ... ystävyys … näitä olen miettinyt viime aikoina ja sitä, miten ne syntyvät, mistä ne johtuvat ja voiko niihin vaikuttaa itse. Sitäkin olen miettinyt, miten minä voisin vaikuttaa siihen, ettei jonkun tarvitsisi kokea olevansa yksinäinen tai yksin, jos ei sitä halua. Yhteisvastuu-keräys alkoi viime sunnuntaina ja sen teemaan paneutuessani olen näitä miettinyt. Tänä vuonna kerätään varoja vanhusten yksinäisyyden vähentämiseksi. Jospa noiden varojen myötä yhä useampi vanhus löytäisi sen kahvipöydän, jonka äärellä ei tarvitse istua yksin.

Näiden yksinäisyys-mietteiden rinnalla on viime viikkoina vahvasti tullut eläväksi se, miten voikin jonkun ihmisen elämä olla niin täynnä kohtaamisia, toisten kuuntelemista, ystävyyttä vuosikymmenten takaa ja vuosikymmenten ajan. Viime sunnuntai oli Valon päivä ja isäni ”Stade” Taisto Valo siunattiin haudan lepoon – vanhan Simeonin lailla hän oli saanut elää hyvän, pitkän elämän. Monilla oli kokemus hänestä äärelle pysähtyjänä. Kuuntelemisen lisäksi hänellä oli jo vuosia ollut tapana siunata kohtaamiaan ihmisiä. Pyhän kosketusta, ei pelkkiä häivähdyksiä, noissa sanoissa:

Herra … varjelkoon sinut. ...Hän olkoon sinulle armollinen … ja antakoon sinulle rauhan.

Ole siunattu!

toivottaa Hetu