sunnuntai 21. elokuuta 2011

Pyhän häivähdyksiä koulutiellä


Miltä tuntuu mennä ensimmäiselle luokalle kouluun? Mitä ajattelee seiskaluokkalainen ensimmäisenä koulupäivänä uuden koulun pihalla? Näitä ekakertalaisen mietteitä olen yrittänyt parin viime viikon kuluessa kuullostella.

Ekaluokkalaisten kouluun lähtevien siunauksessa Munkkiniemen kirkossa oli puhetta suojelusenkeleistä ja siitä, miten Jumala on luvannut pitää meistä huolta. Aamuisin olen rukoillut mielessäni autoilijoille kärsivällisyyttä, että malttaisivat olla hurstelematta, että hidastaisivat hyvissä ajoin ja että antaisivat selvästi tietä erityisesti näille keltalakkisille ekaluokkalaisille. Pienet koululaiset vasta harjoittelevat kulkemaan turvallisesti liikenteessä.

Seiskaluokkalaiset ehkä jo osaavat liikenteestä selvitä, mutta miten mahtavat selvitä uuden ison koulun haasteista – sokkeloisista käytävistä, alati vaihtuvista luokkahuoneista, monista opettajista, sadoista koulutovereista tai siitä, ettei uudessa koulussa ole yhtään ystävää. Näillekin nuorille olen pyytänyt Jumalan siunausta. Tuon siunauksen välikäsinä saattavat olla nuo kuvassa taka-alalla näkyvät punapaitaiset … tukioppilaat, joiden tehtävänä on olla ”seiskojen suojelusenkeleitä”.

Kenelle sinä voisit olla ”suojelusenkelinä”? Kenen elämään voisit heijastaa Pyhän häivähdyksen?

Hetu