lauantai 26. maaliskuuta 2011

Juuri tällaiseksi luotu

Monesti mietityttää, että mikä minussa on sitä, mitä muut pitävät itsestään selvästi arvokkaana, mutta itse en huomaa tai osaa pitää tärkeänä. … Välillä epäilen, että onkohan minusta mihinkään, kun tuntuu niin saamattomalta …

Sitten taas kuulen jonkun sanovan, että juuri tuollaiset suupielet sinulla, aina leveässä hymyssä … tai että, nuo kyllä ovat kasvot, joista näkee, että hän on nauranut paljon … mistä sen nyt voi nähdä? … ja erään kerran joku ihmettelee, että ihanko yksin olet tämän kaiken laittanut? Nii-iin, ihan olen yksin tehnyt, osaanhan minä.

Jumalan kuva, minäkin, kun vain sen ottaisin todesta. Minä juuri, ihan tällaisena, kaikkineni – ihanuuksineni ja puutteineni. Tätä hämmästelen enkä meinaa uskaltaa uskoa todeksi. Juuri tällaiseksi luotu, näitä puuhia tekemään, tätä saamaan aikaan ja toisaalla hellitämään, kun ei ole aikaa tai voimia.

Kuin taivaan lahjana meille annettu nämä viikot ennen pääsiäistä, paastoviikot, joiden myötä todellakin lupa keventää, jättää väliin, aloittaa alusta, päästää irti, jotta olisi tilaa tehdä hyvää – toki toiselle, lähimmäiselle, mutta myös itselleen. Silloin – luulen niin – häivähtäisi Pyhä lähelläsi, sisälläsi, sinusta ja sinuun.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Pyhän häivähdys kotiladulla



Sukset jalkaan korttelin takanurkalla, muutama veto mäkeä alas ja jo on valmis hiihtolatu edessä. Kauaa ei tarvitse tällä kotiladulla lykkiä, kun jo mieli alkaa asettua. On tilaa pyhän häivähdykselle: jo on tänä talvena Luojamme lumivarastosta liiennyt tänne maan päälle riittämiin valkeaa lunta, joka nyt kevätauringossa kimaltelee silmät sikkaralle.
Kotiinpalatessa tuijottelen varjoani ja sitten katse nousee: Minkälaisia hiihtoja elämässä edessä tuolla pienellä hiihtäjällä, joka juuri on tulossa ladulle? Monenko puistonlaidan ikkunan takana joku tällaisena kevättalven päivänä istuskelee ja toivoo, että vielä pääsisi keväthangille?

Tässäkö alkavan paastonajan haasteeni: vapauttaa aikaa jostakin ei niin tähdellisestä ja lähteä latukaveriksi kokemattomammalle tai tarjota käsikynkkää ja levollista kävelyretkeä sille, joka ei ladulle enää pysty.
8.3.2011

Patsaan pinnassa häivähdys pyhää


Miten moninaisesti lumi takertuukaan tuon patsaan pintaan. Pitkin talvea kaaren ulkopinta on välillä ollut tasaisen valkea, toisinaan hauskasti nypyliäinen ja joskus aivan paljas ruosteenruskea. Miltä se mahtaa näyttää hiirenkorvien vaaleanvihreää vasten tai keskikesän paahteessa? Voikohan sen varjosta kesällä tarkistaa ajankulun kuin aurinkokellosta? Istuvatkohan naakat sen huipulla syysillassa?

Vasta viime lokakuusta tuo Vapaaheitto on tuossa koulun pihalla kohonnut. Nyt jo tuntuu kuin se olisi aina ollut. Siinä se tönöttää, arkisena ja samalla jotenkin juhlallisena – raudanlujana ja samalla herkistävänä. Herkkyyttä ei niinkään itse patsaassa, vaan enemmän siinä, miten säiden vaihtelut, lumi ja sade, paiste ja tuuli muuttavat teoksen ulkokuorta. Patsaan pinnassa häivähdys pyhää, luomakunnan Luojan herkkiä luomuksia.
18.2.2011