Mitenkä taas pyhän häivähdyksiä
olenkaan viime päivinä aistinut! Kevään puhkeaminen on saanut
minut hidastelemaan askeltamisessa, kuullostelemaan lintujen
moniäänisyyttä, tihrustelemaan tarkasti seinien vieruksien
vihertäviä versoja ja huomaamaan miten kadunvarren pensasrivistössä
silmut paisuvat paisumistaan. Tuossa uuden syntymisessä tuntuu
riittävän ihmettelemistä. Aina se jotenkin toistuu samanlaisena ja
kuitenkin niin eri tavoin koettavana.
Eräänä päivänä
Professorinsillalta kohti Vanhaa Munkkiniemeä kävellessäni oli
minun oli ihan pakko laskeutua kadunvarresta alemmas metsikköön
ihmettelemään – tämä sulamisvesilammikko tällä kohdalla tänä
vuonna siis tällainen:
Elämänsä eläneen ja nyt jo kaatuneen puun
runko kurottautuu veteen, jonka pinnalla auringon kilo kimmeltää.
Västäräkkipariskunta keikuttelee milloin missäkin ja mustarastas
lehahtaa ilmaan noustakseen puunlatvaan laulamaan. Oli ihan pakko
käydä viipyilemässä tässä maisemassa, tallentaa kuvana ja jakaa ”pyhän häivähdyksenä”.
Hyviä pysähtymisiä ja pyhän
häivähdyksiä olkoot kevääsi tulvillaan!
Hetu