Miten moninaisesti lumi takertuukaan tuon patsaan pintaan. Pitkin talvea kaaren ulkopinta on välillä ollut tasaisen valkea, toisinaan hauskasti nypyliäinen ja joskus aivan paljas ruosteenruskea. Miltä se mahtaa näyttää hiirenkorvien vaaleanvihreää vasten tai keskikesän paahteessa? Voikohan sen varjosta kesällä tarkistaa ajankulun kuin aurinkokellosta? Istuvatkohan naakat sen huipulla syysillassa?
Vasta viime lokakuusta tuo Vapaaheitto on tuossa koulun pihalla kohonnut. Nyt jo tuntuu kuin se olisi aina ollut. Siinä se tönöttää, arkisena ja samalla jotenkin juhlallisena – raudanlujana ja samalla herkistävänä. Herkkyyttä ei niinkään itse patsaassa, vaan enemmän siinä, miten säiden vaihtelut, lumi ja sade, paiste ja tuuli muuttavat teoksen ulkokuorta. Patsaan pinnassa häivähdys pyhää, luomakunnan Luojan herkkiä luomuksia.
18.2.2011
18.2.2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti