maanantai 10. joulukuuta 2012

Enkeleitä on


Viime vuonna esitin joulukuvaelmassa enkeliä, ensimmäistä kertaa elämässäni. (En ainakaan muista koskaan aikaisemmin päässeeni tuohon rooliin.) Olin se enkeleistä, joka ilmoitti ilosanoman kaikelle kansalle. Osasin vuorosanat ulkoa harjoittelemattakin, esiintymispelkoa ei minulla ole ja kantavan äänen olen kait saanut syntymälahjaksi. Homma tuntui siis helpolta, silti kuitenkin jännitti: onnistunko, osaanko, olenko tehtävääni sopiva?.

Tämän vuoden enkelihaasteeni oli seimikuvaelman ”henkarienkelin” valmistaminen. Tämä enkelitehtävä jännitti enemmän kuin viimevuotinen. Jännitin sitä, saanko enkelin valmiiksi ajoissa, ja sitäkin, minkä näköinen siitä mahtaa tulla. Mietin: kelpaako se?.

Kun henkarienkeli oli valmis, tutkistelin sitä. Olisin halunnut, että enkelilläni ei olisi ollut niin iso pää. Silmätkin sillä olivat kovin kaukana toisistaan ja nenä ihan liian littana. Suuta en tohtinut edes ryhtyä kirjailemaan.

Siinä vaiheessa mielessä häivähti pyhä - kuin olisi enkelin siipi hipaissut: Tuollainen siitä tuli ja sellaisena se varmasti palvelee oivallisesti siinä roolissa, joka sille on varattu.


”Tahtoisin toivoa sinulle, jotakin oikein hyvää.
Enkelin siipien havinaa ja iloa, onnea hyvää.”

Hetu