sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Häivähdys kevään keltavihreää



Kummastelua täynnä tämä kevät. Takana talvi, jolloin pakkasesta ja lumikinoksista ei meinattu selvitä. Ja nyt kevät tulla tupsahti, jotenkin taas yllättäen ja uskomattoman nopeasti. Hanget humahtivat ikäänkuin pois sulaen parin päivän vesisateen myötä. Kinoksien alta paljastunut tumma maa on alkanut vihertää. Mutta millä tavalla tämä kevät tällä kertaa aloittakaan kukkimisensa, sitä lauantaina ihmettelin.

Jo kaukaa puistokäytävää pitkin kulkiessani ihastelin Munkkivuoren kirkon kulmalla keltaisena ja vihreänä levittyvää loistoa. Kadun toiselle puolelle ehdittyäni häkellyin tajutessani, ettei kyse ollutkaan kukkivasta keväästä. Liekö tuo kasvusto narsisseja vai tulppaaneja – se selvinnee pääsiäiseen mennessä. Nyt kuitenkin kaikki olivat vasta nuppua tekemässä. Keltaiseen väriin olikin syynä se, että noista kukkavarsista puolet oli ollut vielä hetki sitten lumikinoksen peittämiä ja siten vailla mahdollisuutta tuottaa lehtivihreää. Näin ainakin minä päättelin. Perin kummalliselta ja samalla viehättävän aurinkoiselta tuo kadunkulman kukkapenkki kuitenkin näytti. 

Uskomatonta Luojamme huumorintajua, siltä minusta tuntui, kun pysähdyin napsimaan kuvia tuosta väriloistosta. Taidanpa seurailla tuota nurkkakukkapenkkiä kulkiessani tällä hiljaisella viikolla ehkä useampaankin kertaan tuohon kirkkoon – ehkä sen kukkaan puhkeaminen ja värien vaihtuminen onkin tämän pääsiäisen saarna, jonka myötä voi oppia jotain Jumalasta ja hänen töistään tässä maailmassa.

Munkinseutu 19.4.2011

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti