lauantai 21. toukokuuta 2011

Puistotien sipulit kukkivat taas!


Mustarastaan laulua kuuntelin parvekkeen ovella pitkään eräänä toukokuun iltana. Seuraavana  päivänä näin hiirenkorvat pihan koivussa. Sitten havaitsin kuusenkerkkien vaaleanvihreät kasvustot. Västäräkin olin nähnyt keikailevan jo aikapäiviä sitten. Lopulta oli vuorossa kevään ensimäiset puukioskikahvit. Pieniä pyhän häivähdyksiä kotinurkilla arjen keskellä.

Lopulta eräänä päivänä muistin tarkistaa Puistotien sipulikasvustot: Kukassa tänäkin keväänä! Näitä puiden väleissä sinnitteleviä sipulikukkaplänttejä olen minäkin ollut istuttamassa. Muistan sen nautinon, kun noita erikokoisia sipuleita sai jokainen istutustalkoissa mukana oleva pistellä multaan ihan omalaisiinsa rykelmiin. Eikä ainakaan minulla ollut hajuakaan siitä, mitä sipuileita olin punkemassa vastakäännettyyn multaan.

Eivät talven valtavat lumikinokset eivätkä holtittomasti ajoväylien ulkopuolelle pysäköijät ole pystyneet tänäkään keväänä tuhoamaan kokonaan noita pieniä kukkapenkkejä. Taas niistä punkee ylös monenkirjava kukkaloisto. Ihanaa, että joka kevät on lupa ihastella samoja asioita, vuodesta toiseen toistuvia Luojamme pieniä ihmeitä.

Munkinseutu 17.5.2011

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti