Pyhiä pysähdyksiä

Paastonajan alkaessa mietin: jospa en suunnittelisi tänä vuonna mitenkään erityisesti tätä ”seitsemää vapaata viikkoa”. Enkä vain miettinyt, vaan toteutinkin juuri tuon ja sen toisenkin puolen samaa mietintää: suunnitelmien ja paastopäätösten sijaan ajattelin antaa itselleni tilaa olla ja pysähdellä. 

Sitä olen tehnyt, monestikin. Ei se siltä ole näinä viikkoina aina toki näyttänyt. Eivät tämä paastoviikot levollisuutta täynnä ole olleet, päinvastoin. Pysähdellyt olen silti, hengittänyt syvään kevätilmaa tai antanut räntäsateen kastella kasvoja. Olen monta pientä hetkeä nautiskellut, kuullostellut, hidastanut kävelyä, vetkutellut ja venytellyt. Olen myös huomannut tavallista useammin pysähtyväni kuuntelemaan – tuossa kotikulman puussa laulavaa mustarastasta tai toista ihmistä, lähimmäistä. Itseänikin olen yrittänyt kuunnella – ja Jumalaa.

Tällä viikolla kuljeskelen Munkkiniemen kirkolla Ristin tiellä – välillä yksikseni, välillä ryhmän oppaana ”Jerusalemin kaduilla ja kujilla”. Saatanpa välillä istahtaa kirkonpenkkiin vain kuullostelemaan. Hiljaisen viikon jälkeen pyhinä ehdin sitten istuskella uuden kotimme parvekkeella ja kuunnella pitkään tuota kotipuun mustarastasta. Kirkonpenkkiinkin taidan pääsiäisenpyhinä istahtaa kuuntelemaan sitä kertomusta, jota Ristin tien oppaana kertoilin itse toisille. Tule sinäkin – Ristin tielle tai pääsiäisen messuun!

Hetu