maanantai 12. marraskuuta 2012

Arkisia ajatuksia - pyhämietteitä



Näin ne kulkevat elämässäni - arki ja pyhä käsikädessä. Joskus toinen selvästi askeleen edellä tai portaan verran ylempänä. Vuoroin kummastakin tunnen saavani voimaa ja virkistystä. Arkinen touhuaminen tuntuu välillä niin hyvältä: on mukava saada tehdyksi tavallisia asioita – tiskit tiskattu, petivaatteet tuuletettu, roskat viety ja jääkaapista laitettu ruoaksi ne juurekset, jotka siellä jo pitkään olivat odottaneet valmistelua.

Välillä taas on saatava olla kuin olisi pyhä – olla niin, ettei juuri touhua mitään eikä yritä saada aikaiseksi; pyhän viettäminen on leppoisuutta ja verkkaisuutta, päiväunet keskipäivällä, peiniä herkkuja päiväkahvin aikaan. Sitäkin se on, että lähtee kirkkoon tai kuuntelee jumalanpalveluksen radiosta – pysähtymistä Pyhän äärelle, lepopäivän pyhittämistä.

Lapsuudessani pyhä näkyi keittiön kerniliinan päälle levitettynä valkoisena kangasliinana. Sunnuntai erottui arjesta siinä, että lankapuhelin (silloin ei vielä ollut kännyköitä) ei juurikaan soinut eivätkä pihakaverit soitelleet ovikelloa ja kutsuneet ulos leikkimään. Pyhänä ei tehty käsitöitä eikä siivottu. Pyhäpäivä oli erilainen kuin arkipäivä.

Omaan elämääni kaipaan tuota lapsuuteni pyhän leppoisuutta. Haluaisin ihan tavallisenakin sunnuntaina levittää valkoisen liinan pöydälle ja sytyttää kynttilän kahvipöytään. Jos en onnistu tekemään sitä vielä nyt marraskuussa, lupaan ainakin ensimmäisenä adventtina tuon toiveeni toteuttaa.

Arkeeni olen syksyn mittaan onnistunut jo monta kertaa tuomaan pilkahduksen pyhän levollisuutta. Olen hidastanut askeltani ja pysähtynyt kuuntelemaan, katselemaan ja tutkimaan. Hävähdyksen pyhää olen tuolloin saattanut aistia maahan leijuvassa vaahteranlehdessä, ohikulkijan askelten kopinassa, saamassani hymyssä tai lintujen loppusyksyn sirkutuksessa.

Pyhän pilkahduksia toivotan sinunkin arkeesi.

Hetu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti