Yksinäisyys ... yksin oleminen …
yksinäisyydentunne … yhteys ... ystävyys … näitä olen
miettinyt viime aikoina ja sitä, miten ne syntyvät, mistä ne
johtuvat ja voiko niihin vaikuttaa itse. Sitäkin olen miettinyt,
miten minä voisin vaikuttaa siihen, ettei jonkun tarvitsisi kokea
olevansa yksinäinen tai yksin, jos ei sitä halua. Yhteisvastuu-keräys alkoi viime sunnuntaina ja sen teemaan
paneutuessani olen näitä miettinyt. Tänä vuonna kerätään
varoja vanhusten yksinäisyyden vähentämiseksi. Jospa noiden
varojen myötä yhä useampi vanhus löytäisi sen kahvipöydän,
jonka äärellä ei tarvitse istua yksin.
Näiden yksinäisyys-mietteiden
rinnalla on viime viikkoina vahvasti tullut eläväksi se, miten
voikin jonkun ihmisen elämä olla niin täynnä kohtaamisia, toisten
kuuntelemista, ystävyyttä vuosikymmenten takaa ja vuosikymmenten
ajan. Viime sunnuntai oli Valon päivä ja isäni ”Stade” Taisto
Valo siunattiin haudan lepoon – vanhan Simeonin lailla hän oli
saanut elää hyvän, pitkän elämän. Monilla oli kokemus hänestä
äärelle pysähtyjänä. Kuuntelemisen lisäksi hänellä oli jo
vuosia ollut tapana siunata kohtaamiaan ihmisiä. Pyhän kosketusta,
ei pelkkiä häivähdyksiä, noissa sanoissa:
Herra … varjelkoon sinut. ...Hän
olkoon sinulle armollinen … ja antakoon sinulle rauhan.
Ole siunattu!
toivottaa Hetu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti