Omenankukkia odotellessa

Munkkivuoren ostarilla kukkivat omenapuut – eivät toki vielä, koska ne vasta viime lauantaina istutettiin, mutta tulevina vuosina. Kasvun ihmettä odotellessa mietin omenapuumietteitä:

Ensimmäisenä mieleen nousi uskonpuhdistajamme Martti Lutherin ajatukseksi sanottu mietelmä: ”Vaikka huomenna tulisi maailmanloppu, tänään istutan omenapuun.” Tuo ajatus on kannustanut monia toimimaan, vaikka on tuntunut toivottomalta.

Toinen mieleeni noussut mielikuva oli omenapuu, jonka Äiti-Hertta eläkkeelle jäätyään istutti mökillemme. Jo ensimmäisenä vuonna tuo heiveröinen Valkea kuulas kukki ja kasvatti kolme omenaa. Niitä ei suinkaan syöty sellaisenaan – ehei, niistä äitini teki omenahilloa.

Kolmas ostarin omenapuuajatukseni vei jo tulevaisuuteen: Milloinkohan mahtavat nuo kaksi puuta tuottaa niin monta omenaa, että jokaisen oksan tuottaman lajikkeen pystyisi tunnistamaan? Noissa puissa on oksastettuna kolme lajia kummassakin, näin olen ymmärtänyt. Omenapuihin liittyy tämä ihme: kun runkoon liittää eri lajia olevan oksan, saa eri sorttisia omenoita yhdestä puusta.

Omenapuuajatuksia virisi mielessäni muitakin. Vielä yhden laitan tähän
– se on ensimmäinen säkeistö V.A.Koskenniemen runosta, jossa itselleni ainakin häivähdys pyhää:

Siell' on kauan jo kukkineet omenapuut,
siell' on siintävät seljät ja salmien suut,
siell´on vihreät metsät ja mäet,
siell' on vilposet illat ja varjokas koi,
siell' on lintujen laulu, mi lehdossa soi,
siell' on kaihoja kukkuvat käet.

Kevätterveisin
Hetu, jonka isotäti oli omenatarhuri

Hymyn häivähdyksiä

Hän tuli vastaan metsäpolulla, väisti hyvissä ajoin hiukan sivuun. Ohi mennessäni nostin katseeni ja hänen kasvonsa täyttyivät hymystä.
 
Olimme hiljaisuuden retriitissä ja sitoutuneita puhumattomuuteen. Toisia ei tarvinnut edes tervehtiä, jos halusi vetäytyä kokonaisvaltaisesti. Olin aiemmin kohdannut ovensuun ohitushymyjä ja pieniä hymyjä saunan verannalla - ja vastannut itsekin niihin vienosti.

Tämä metsäpolun kohtaaminen oli aivan erilainen: hymyn hyvä olo hehkui koko olemuksessa. Hymyilin vastaan ja jatkoimme kumpikin polkua omaan suuntaamme. Hymy jatkoi leviämistä yli kasvojeni, kurtisti silmäkulmat ja kipristi hauskasti poskipäissä. Miten ihanasti voikaan hymy tarttua. Pitkään mielihyvä kiherteli sisälläni ja sai minut hyrisemään hyvää oloa.

Tuolla metsäpolulla pilkahti pyhä - polulla jaettiin jotain, jonka jakaminen ei ole antajaltaan pois: hymy vain lisääntyy jakamalla.

Hymyilemisiin!
Hetu

Polulla ja penkissä

Jaksavatkin joka kevät yllättää ja niin ilahduttaa …

...nuo ensimmäiset valkovuokot.

Olin kyllä jo seuraillut päivittäin, miten ensimmäiset krookukset värittivät talojen seinustaa ja jalkakäytävää reunustavan pensasaidan tummasävyiset pullistuvat silmut eräänä päivänä tunkivatkin esiin vihreää. Olin tuijotellut koivunlatvoihin ja miettinyt, milloin ”ensimmäinen lehti hyppäisi puunoksalle”. Olinpa vain useita viikkoja kuljeksinut pelkästään pitkin jalkakäytäviä ja sitten vihdoin lähdin pois asfaltilta, poluille ja puistokäytäville. Onneksi – huomatakseni, että valkovuokot olivat jo täydessä loistossaan. Miten ne joka kevät näyttävätkin niin ihanilta, valkoisilta, hehkuvilta … joka vuosi sama loisto.

Mieleeni palautui runo valkovuokoista, jotka joka vuosi julistavat sitä samaa: Jumalan luomakunnan pyhyyttä. Toistavat ja toistavat, väsymättä, aina. Noista vuokoista haluaisin ottaa opikseni sen, etten niin herkästi etsisi aina uutta … että uskaltaisin toistaa sitä mitä ennenkin. Osaisinpa samanlaisella valkovuokkojen yksinkertaisella voimalla joka vuosi olla kertomassa alakoululaisille Jumalan olemassaolosta tai välittämässä rippikoululaisille jotain siitä lähimmäisenrakkaudesta, jota haluamme seurakunnassa olla toteuttamassa.

Sunnuntaina illansuussa istuin kirkossa kolmannella penkkirivillä – sillä, missä monesti ennenkin -  ja lauloin ”Pyhä, pyhä, pyhä”. Mieleen tulivat nuo valkovuokot. Seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa on paljon tuota vuokkojen viisautta – toistoa vuodesta toiseen, sunnuntaista sunnuntaihin. Toistuvia pyhän häivähdyksiä kummassakin - polulla ja penkissä.

Hetu