Munkkivuoren ostarilla kukkivat omenapuut – eivät toki vielä, koska ne vasta viime lauantaina istutettiin, mutta tulevina vuosina. Kasvun ihmettä odotellessa mietin omenapuumietteitä:
Ensimmäisenä mieleen nousi uskonpuhdistajamme Martti Lutherin ajatukseksi sanottu mietelmä: ”Vaikka huomenna tulisi maailmanloppu, tänään istutan omenapuun.” Tuo ajatus on kannustanut monia toimimaan, vaikka on tuntunut toivottomalta.
Toinen mieleeni noussut mielikuva oli omenapuu, jonka Äiti-Hertta eläkkeelle jäätyään istutti mökillemme. Jo ensimmäisenä vuonna tuo heiveröinen Valkea kuulas kukki ja kasvatti kolme omenaa. Niitä ei suinkaan syöty sellaisenaan – ehei, niistä äitini teki omenahilloa.
Kolmas ostarin omenapuuajatukseni vei jo tulevaisuuteen: Milloinkohan mahtavat nuo kaksi puuta tuottaa niin monta omenaa, että jokaisen oksan tuottaman lajikkeen pystyisi tunnistamaan? Noissa puissa on oksastettuna kolme lajia kummassakin, näin olen ymmärtänyt. Omenapuihin liittyy tämä ihme: kun runkoon liittää eri lajia olevan oksan, saa eri sorttisia omenoita yhdestä puusta.
Omenapuuajatuksia virisi mielessäni muitakin. Vielä yhden laitan tähän
– se on ensimmäinen säkeistö V.A.Koskenniemen runosta, jossa itselleni ainakin häivähdys pyhää:
Siell' on kauan jo kukkineet omenapuut,
siell' on siintävät seljät ja salmien suut,
siell´on vihreät metsät ja mäet,
siell' on vilposet illat ja varjokas koi,
siell' on lintujen laulu, mi lehdossa soi,
siell' on kaihoja kukkuvat käet.
Kevätterveisin
Hetu, jonka isotäti oli omenatarhuri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti